ilman voimakkuuksia

Silmälasit Ilman Vahvuuksia

Silmälaseista on tullut viimeisten vuosikymmenien aikana yhä merkittävämpi osa asusteita ja asukokonaisuutta. 

Siinä missä aikoinaan silmälasit olivat monesti pieniä ja niiden oli tarkoitus olla mahdollisimman huomaamattomia, ovat muodissa taas lasit jotka näkyvät selvästi. Suuret muodot, räväkät värit ja monet muut muotoilut ovat taas tuoneet silmälasit vahvasti esille, eikä niitä enään kuulukkaan piilotella. Noin 5 vuotta ollut kehyksettömien lasien trendi onkin jo melkein täysin ohitse.

Koska silmälaseja voidaankin pitää osana asustetta, on kasvava joukko hyvänäköisiä suomalaisia kiinnostuneita hankkimaan silmälaseja ihan koristeeksi tai osaksi haluamaan lookkia.

Silmälasit yhdistetään nykyäänkin vielä moniin asioihin, kuten älykkyyteen ja akateemiseen menestykseen. Lisäksi varsinkin naisilla ne ovat nousseet myös vahvasti muotiin osana monia suosittuja lookkeja.

Silmälasit ilman vahvuuksia antavatkin mahdollisuuden pitää aivan aitoja silmälaseja, ilman että ne haittavaat muuten loistavaa näköä.​ Muita nimiä tälläisille laseille ovat mm. feikkilasit sekä lasit ilman voimakkuuksia.

Silmälasit ilman vahvuuksia

Yleensä puhuttaessa feikkilaseista ja silmälaseista ilman voimakkuuksia puhutaan kuitenkin hieman erilaisista laseista.

silmälasit ilman vahvuuksia

Feikkilasit ovat yleensä edullisia silmälaseja, joita saatetaan pitää vaikka naamiaisissa tai osana naamiaisjuhlia. Ne ovat aidon näköiset, mutta hyvin halvat lasit, joita pidetään ehkä kerran tai kaksi, jonka jälkeen ne jäävät pitkäksi aikaa laatikon pohjalle.

Osa kuitenkin tahtoo hankkia silmälasit ilman voimakkuuksia ihan arkikäyttöön, jolloin niitä pidetään, jos ei ihan päivittäin niin kuitenkin paljon useammin kuin feikkilaseja.

Siinä missä yhden illan aj​an voi pitää vähän minkälaisia tahansa laseja, kun niitä aletaan pitää päässä enemmän, ei kannata ostaa sitä ihan halvinta, vaan panostaa hieman enemmän. Vaikka linssit eivät korjaisikaan näköä, on niiden laadulla kuitenkin väliä.

Feikkilasien ostaminen​

Feikkilaseja juhliin tai naamiaisiin on hyvin helppo ostaa.

Tälläisä edullisia rihkamalaseja on tarjolla monissa kaupoissa, mm. jopa hyvinvarusteluissa ruokakaupoissa ja mm. askartelukaupoissa. Joskus voi olla hieman vaikeampi löytää laseja ilman vahvuuksia, mutta yleensä niitäkin on tarjolla hyvin edullisesti.

Mahdollista on myös hankkia edulliset kehykset optikolta tai netistä, ja jättää illan ajaksi niihin niiden muoviset kehykset. Pitkällä ajalla nämä ovat aivan kauheat, mutta kyllä niillä nyt muutaman tunnin pärjää edullisesti.​

Silmälasit ilman voimakkuuksia arkikäyttöön

Kun kuitenkin tahdotaan pitää laseja päässä enemmänkin, ja pidempiä aikoja, kannattaa panostaa hieman myös niiden laatuun. Vaikka linssin tehtävä ei näissä olekkaan korjata näköä, vaikuttaa sen laatu kuitenkin näidenkin lasien käyttömukavuuteen.

Huonolaatuiset linssit saavat kaiken näyttämään hieman suttuisemmalta kuin ilman laseja katsottaessa, ja ne voivat myös vääristää varsinkin katsottaessa sivummalle tai alaviistoon.

Lisäksi hyvin edulliset linssit ovat herkempiä naarmuille ja muille säröille, jotka vasta sitten tuhoavat näkönautinnon todella nopeasti.

Kun puhutaan kuitenkin alle 100 euron panostuksesta, niin se kannattaa kyllä tehdä, jos niitä laseja on tarkoitus pitää päällään enemmänkin.

Voin melkein vakuuttaa, että tässä vaiheessa tehty kitsastelu alkaa kaduttaa viimeistään parin viikon tai kuukauden jälkeen.​

Kuinka valita silmälasit?

Ja vaikka ne lasit hankittaisiin ilman vahvuuksia, on hyvä katsastaa monet samat asiat kuin aurinkolaseja tai silmälaseja ostettaessa muutenkin tehdään.

Varsinkin jos lasit tulevat arkikäyttöön, jolloin ne ovat päässä monta tuntia putkeen, on tärkeä mitoittaa ne oikein.

Vääränkokoiset lasit joko puristavat ohimoa, eivät tahdo pysyä päässä, tai puristavat nenää ikävästi. Toisin sanoen, niiden käyttömukavuus on selvästi heikompi, kuten jokainen vääränkokoisia aurinkolaseja pidempään päässään pitänyt tietää. Seurauksena on usein päänsärkyä, kirjaimellisesti ja havainnoillistavasti.

Kun hankitaan silmälaseja ilman voimakkuuksia, tärkeintä on yleensä ihmisillä se miltä ne päässä näyttävät. Tämä on tietenkin tärkeää, mutta kannattaa jo alussa ottaa huomioon myös se mukavuus. Varsinkin jos et ole koskaan silmälaseja käyttänyt, voit yllättyä kuinka ikäviltä vääränlaiset lasit voivat tuntua tuntien käytön jälkeen.

Kuinka tilata lasit netistä​

Kun haluat laadukkaat silmälasit ilman vahvuuksia, on netti eräs parhaista paikoista sellaiset tilata.

Netistä saa edullisesti niin merkkilaseja kuin ihan edullisia tavislasejakin ilman vahvuuksia, ja valikoima on todella laaja.

Tilaaminen käy niinkin helposti, että kun sopivat lasit ovat löytyneet, valitsee niissä linssin voimakkuudeksi vain 0.0. Tämä tarkoittaa, että niissä ei ole vahvuuksia​.

Lähes kaikki lasit on mahdollista saada tällä 0 -vahvuudella, joten valikoima on todella laaja, varsinkin netissä. Ja netistä lasit saa tilattua todella helposti ja nopeasti monesti jopa suoraan kotiovelle tai ainakin lähimpään postiin.

Leave a Comment: